VIDICOn Luova Tulevaisuustila -sessiossa 24.5.2011 luodattiin työn ja internetin yhteisiä kehitysnäkymiä. Keskeinen sessiossa käsitelty teema oli ubiikki digiyhteiskunta. Ubiikissa digiyhteiskunnassa informaatio- ja kommunikaatioteknologiat ovat läsnä kaikkialla, ja kaikki mikä voidaan digitalisoida on digitalisoitu.
Tietoverkkojen läpäisemä yhteiskunta voi poiketa kulttuuriltaan merkittävästi nykyisestä. Oleellinen muutos liittyy julkisen ja yksityisen uudenlaiseen sekoittumiseen. Sekoittuminen muuttaa myös työtä ja tuotantoa.
Esiteollisessa yhteiskunnassa elämänalueet eivät olleet eriytyneet toisistaan: kodin ja kylän piirissä tehtiin työtä, käytiin julkista keskustelua ja rakastettiin. Teollistuminen erotti julkisen ja yksityisen. Julkisesta sfääristä tuli päämäärärationaalinen ja epäpersoonallinen tuotannon ja poliittisen keskustelun paikka. Yksityiseen sfääriin rajautuivat henkilökohtaiset suhteet, tunteet, kuluttaminen, ja itsen toteuttaminen.
Läpi modernin teollisen ja jälkimodernin tietoyhteiskunnan keskeinen huoli ja yhteiskuntakritiikin aihe liittyi julkisen sfäärin rationaalisten, epäpersoonallisten ja ”tunteettomien” piirteiden leviämiseen yksityisen alueelle. Iso osa ajan ongelmista liittyi juurettomuuteen ja vieraantuneisuuteen.
Ubiikissa digiyhteiskunnassa kehitys voi kääntyä päinvastaiseksi: yksityinen leviää julkisen alueelle. Myös julkisesta toiminnasta, kuten työstä ja poliittisesta keskustelusta, tulee itseilmaisun, subjektiivisten kokemusten ja persoonallisten suhteiden aluetta.
Ennen yhteisöllistä mediaa ihmisten subjektiiviset kokemukset, lähisuhteet ja sisäisen motivaation ajama toiminta jäivät yksityisen piiriin. Niiden saattaminen julkisuuteen oli liian kallista niin rahassa, ajassa kuin vaivassa. Internetin ja yhteisöllisen median myötä yksityishenkilöt voivat vähäisin kustannuksin julkaista omia sisältöjään sekä vastaanottaa aineettomia sisältöjä ja muiden yksityishenkilöiden julkaisuja. Myös jaetuille mielenkiinnon kohteille ja intresseille rakentuvien yhteisöjen ja verkostojen muodostaminen on vaivatonta; sosiaalisen kanssakäymisen volyymi kasvaa merkittävästi. Vilkastunut vuorovaikutus murtaa edelleen totuttuja, kuten työn ja vapaa-ajan välisiä aitoja.
Julkisuuden myötä itsen toteutuksesta ja kehittämisestä, subjektiivisesti merkityksellisistä kokemuksista ja ihmissuhteista tulee näkyvä ja hallitseva osa kulttuuriamme, tapaamme arvottaa maailmaa ja toimia siinä. Meitä motivoivat yhtä lailla pyrkimys autonomiaan kuin jakamisen eetos. Nämä tavoitteet myös tukevat toisiaan.
Osa kehitystä on jo nyt iduillaan oleva prosumerismi, jolla tarkoitetaan kuluttajien osallistumista tuotantoon. Tulevaisuudessa prosumerismi kääntynee myös toisin päin: tuottajista tulee kuluttajien kaltaisia. Tämä onkin välttämätöntä, jotta yritykset voisivat vastata muuttuvaan kysyntään.
Ubiikista digiyhteiskunnasta puhuttaessa keskitytään usein teknologiaan. Teknologia on kuitenkin vain mahdollistaja, ja todellinen muutos on kulttuurinen. Julkisuuteen saatettu yksityinen elämänpiiri muuttaa yhteiskuntaa radikaalisti, juuria myöten.
Tietoverkkojen läpäisemä yhteiskunta voi poiketa kulttuuriltaan merkittävästi nykyisestä. Oleellinen muutos liittyy julkisen ja yksityisen uudenlaiseen sekoittumiseen. Sekoittuminen muuttaa myös työtä ja tuotantoa.
Esiteollisessa yhteiskunnassa elämänalueet eivät olleet eriytyneet toisistaan: kodin ja kylän piirissä tehtiin työtä, käytiin julkista keskustelua ja rakastettiin. Teollistuminen erotti julkisen ja yksityisen. Julkisesta sfääristä tuli päämäärärationaalinen ja epäpersoonallinen tuotannon ja poliittisen keskustelun paikka. Yksityiseen sfääriin rajautuivat henkilökohtaiset suhteet, tunteet, kuluttaminen, ja itsen toteuttaminen.
Läpi modernin teollisen ja jälkimodernin tietoyhteiskunnan keskeinen huoli ja yhteiskuntakritiikin aihe liittyi julkisen sfäärin rationaalisten, epäpersoonallisten ja ”tunteettomien” piirteiden leviämiseen yksityisen alueelle. Iso osa ajan ongelmista liittyi juurettomuuteen ja vieraantuneisuuteen.
Ubiikissa digiyhteiskunnassa kehitys voi kääntyä päinvastaiseksi: yksityinen leviää julkisen alueelle. Myös julkisesta toiminnasta, kuten työstä ja poliittisesta keskustelusta, tulee itseilmaisun, subjektiivisten kokemusten ja persoonallisten suhteiden aluetta.
Ennen yhteisöllistä mediaa ihmisten subjektiiviset kokemukset, lähisuhteet ja sisäisen motivaation ajama toiminta jäivät yksityisen piiriin. Niiden saattaminen julkisuuteen oli liian kallista niin rahassa, ajassa kuin vaivassa. Internetin ja yhteisöllisen median myötä yksityishenkilöt voivat vähäisin kustannuksin julkaista omia sisältöjään sekä vastaanottaa aineettomia sisältöjä ja muiden yksityishenkilöiden julkaisuja. Myös jaetuille mielenkiinnon kohteille ja intresseille rakentuvien yhteisöjen ja verkostojen muodostaminen on vaivatonta; sosiaalisen kanssakäymisen volyymi kasvaa merkittävästi. Vilkastunut vuorovaikutus murtaa edelleen totuttuja, kuten työn ja vapaa-ajan välisiä aitoja.
Julkisuuden myötä itsen toteutuksesta ja kehittämisestä, subjektiivisesti merkityksellisistä kokemuksista ja ihmissuhteista tulee näkyvä ja hallitseva osa kulttuuriamme, tapaamme arvottaa maailmaa ja toimia siinä. Meitä motivoivat yhtä lailla pyrkimys autonomiaan kuin jakamisen eetos. Nämä tavoitteet myös tukevat toisiaan.
Osa kehitystä on jo nyt iduillaan oleva prosumerismi, jolla tarkoitetaan kuluttajien osallistumista tuotantoon. Tulevaisuudessa prosumerismi kääntynee myös toisin päin: tuottajista tulee kuluttajien kaltaisia. Tämä onkin välttämätöntä, jotta yritykset voisivat vastata muuttuvaan kysyntään.
Ubiikista digiyhteiskunnasta puhuttaessa keskitytään usein teknologiaan. Teknologia on kuitenkin vain mahdollistaja, ja todellinen muutos on kulttuurinen. Julkisuuteen saatettu yksityinen elämänpiiri muuttaa yhteiskuntaa radikaalisti, juuria myöten.
kirjoittajana projektitutkija Juho Ruotsalainen
Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus
VIDICO, Luova Tulevaisuustila -osahanke
